MarjaHeinonen3

Maailma on iloisen kirjava. Ahdistaako?

Jokainen meistä haluaa tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on. Mutta toisten ja heidän ajattelunsa hyväksyminen onkin jo paljon vaikeampaa. Miten usein minä olenkaan oikeassa ja toinen väärässä!  Miten usein minun tapani tehdä asiat on oikein ja toisten väärä. 

Toissapäivänä juoksulenkkini kulki Berliinin ytimen, Brandenburger Torin kautta. Paikka jossa tiivistyy Saksan satojen vuosien historia aina Napoleonin voitonmarssista Berliinin muurin murtumisen juhlimiseen ja Saksojen yhdistymiseen. Portin luona oli kurdien mielenosoitus. Näin ainakin päättelin kolmivärisestä lipusta ja “Erdogan on fasisti” -huudoista. Viereisiin liikennevaloihin pysähtyi turkkilainen hääsaattue, jonka auton ikkunoista heiluteltiin Turkin lippua, tehtiin voitonmerkkiä ja huudeltiin provokatiivisesti mielenosoittajille. Poliisien täytyi isona rintamana mennä väliin, että mielenosoittajat eivät olisi rynnänneet autosaattueen kimppuun. Tunnelma oli jännittynyt.  Ahdisti nähdä niin suurta negatiivista tunnekuohua ja maailmojen välistä etäisyyttä kesken päivälenkin.. 

Ja sitten ihan toisenlainen tarina. Tänään menin aamulla omilla kulmillani Cafe Savignyyn Ilona-koiran kanssa sunnuntain aamukahville. Koirat saavat tulla tähän kahvilaan kuten lähes kaikkiin Berliinin kahviloihin. Paikka on miellyttävä, kulttuurihenkinen, hillitty. Klassinen musiikki soi ja kaikkialla on hienostunut tunnelma. Lähdin sieltä kuitenkin pois kyyneleet konkreettisesti silmissä. 

Yksi elämäni rakkaimmista asioista, 13-vuotias Ilona-koira, inhotti asiakkaana ollutta pariskuntaa. Minulle he eivät suoraan puhuneet, mutta kävivät huomauttamassa asiasta tarjoilijalle. Tämä välitti viestin minulle.

Näitä tarinoita yhdistää pohdinta maailman mustavalkoisuudesta. Missä menee raja siihen, että toinen ja hänen totuutensa ei ole enää kunnioittamisen arvoinen?  Milloin toisen tapa olla olemassa on niin “väärä”, että häntä voi halveksia ja syrjiä? Tässä mietinnässä kannattaa katsoa peiliin ja nähdä, mitkä ovat ne oman mielen ansat, joihin putoaa. Mielen ansat ovat omia totuttuja ajatusmallemamme ja uskomuksiamme, joiden varaan rakennamme omaa totuuttamme. Ne eivät valitettavati anna läheskään aina oikeaa kuvaa maailmasta.  Mielen ansoja ovat esimerkiksi aina oikeassa olemisen pakko, asiantuntijana oleminen ja toisten näkemysten vähättely, syyllisen löytäminen aina toisaalta… Mitkä ovat sinun mielesi ansat?

Edellisten esimerkkien listaan lisään kirjoituksiin sosiaalisessa mediassa tulevan palautteen. Se on täynnä ohipuhumista, mitätöintiä, solvaamista ja arvostelua. Asiallisen ja rakentavan keskustelun käyminen on somessa tunnetusti vaikeaa. Yhä ihmettelen ja suren, miksi näin on?  

Yksi iso möykky kaiken pohjalla tuntuu olevan vaikeus hyväksyä sitä, että maailmassa ajatellaan ja ollaan niin monella tavalla. Jo roomalainen filosofi ja keisari Marcus Aurelius pohti sitä, miten monia erilaisia näkemyksiä asioista on. Jos kykenisi hyväksymään tämän moninaisuuden osaksi normaalia elämää, erilaiset totuudet ahdistaisivat ehkä himpun verran vähemmän. Kaikki nyt eivät millään ajattele samalla tavalla ja sen kanssa on elettävä!

Tärkeä on pyrkiä ymmärtämään, mistä toisten ajattelu ja teot kumpuavat.  Todennäköisesti toisten totuudet eivät edes aukene meille, jos emme omilta ajatuksiltamme kykene avoimesti käymään vuoropuhelua. Esimerkiksi kurdikysymyksessä tie jonkinasteiseen yhteisymmärrykseen on selvästi pitkä, ehkä mahdotonkin. Mutta siihen pyrkiminen varmasti parempi vaihtoehto kuin sukupolvien ylitse jatkuva vihanpito.  Kun mietin erilaisten näkemysten ja ajattelutapojen ymmärtämisen tärkeyttä, ensin ajattelin käyttää termiä suvaitsevaisuus. Onhan se hienosti määritely UNESCOn yleiskokouksen 16.11.1995 hyväksymässä Julistuksessa suvaitsevaisuuden periaatteista:

»meidän maailmamme kulttuureiden, ilmaisutapojemme ja inhimillisten elämänmuotojen rikkaan moninaisuuden kunnioittamista, hyväksymistä ja arvostamista. - - - Ihmisoikeuksien kunnioittamisen periaatteen mukaisesti suvaitsevaisuuden osoittaminen ei merkitse yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden sietämistä eikä omasta vakaumuksesta luopumista eikä sen heikentämistä. Se merkitsee, että ihminen saa vapaasti pitää kiinni vakaumuksestaan ja hyväksyy sen, että toiset pitävät kiinni omastaan. Se merkitsee sen tosiasian hyväksymistä, että ihmisillä, jotka ovat luonnostaan erilaisia ulkomuotonsa, asemansa, puhetapansa, käyttäytymismuotojensa ja arvojensa puolesta, on oikeus elää rauhassa ja olla sellaisia kuin ovat. Se merkitsee myös, ettei kukaan saa väkisin tyrkyttää näkemyksiään toisille. » 

Mutta monille suvaitsevaisuus on punainen vaate, koska siihen liittyy helposti jonkinasteinen tunne alaspäin katsomisesta. “Minä nyt siedän sinua, vaikka olen eri mieltä” -sävy. Siksi tässäkin blogissa on parempi puhua aidosta haluasta vuorovaikutukseen ja toisen ymmärtämiseen. Hyväksyminen on hieno ja käyttökelpoinen sana tässä.  

Puhutaan sitten hyväksymisestä tai suvaitsemisesta, niiden kääntöpuoli aiheuttaa aina tuskaa. Käytän nyt sanaa suvaitsemattomuus - se pitää sisällään sen, että et kelpaa sellaisena kuin olet tai että sinun näkemyksesi eivät ole arvokkaita. 

Suvaitsemattomuus satuttaa aina. Kun tänään tarjoilija tuli huomauttamaan koirastani, se osui syvälle tunteisiin, koska kyse ei ollut sitä, mitä koirani teki. Vaan siitä, mitä se  oli.  Minun näkemystäni ei kysytty. Myös Brandenburgin Torin mielenosoittajat lämpenivät, koska turkkilaissaattue avoimesti pilkkasi heidän asiaansa. 

Kun istuin aamulla kahvilassa kyyneleet silmissä mietin, mikä on paras tapa välittää satuttamisen viesti eteenpäin. Nousin pöydästä avoimesti kyyneleet poskia pitkin valuen ja menin maksamaan. Tarjoilija otti rahat hämmentyneenä vastaan. 

Aivan samalla tavalla me satutamme niin pienissä kuin isoissa asioissa toisiamme, kun mitätöimme toistemme sanoja ja tekoja. Varmasti usein tekee mieli itkeä ja itketäänkin.  Koiraesimerkkini on kovin pieni ja vaatimaton ihmiselämän ja maailman isojen kriisien ja konfliktien keskellä. Mutta se paljastaa jo sen ytimen, mistä hyväksymisen puutteessa on kyse - syvälle tunteisiin menevästä ihmisen ja hänen  olemassaolonsa ja ajattelunsa mitätöimisestä. 

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.